27.3.2019

Viikonloppureissu Ghentiin

P3160861 Palataanpa noin parin viikon takaisiin tunnelmiin, kun lähdetiin ESN-reissulle Ghentiin, Belgiaan. Saavuttiin perille perjantai-iltana ja kun oltiin saatu asetuttua hostelliin, niin kokoonnuttiin porukalla alakerran baariin, josta suunattiin ESN-Belgian järjestämiin bileisiin. Lauantaina meille olikin sitten luvassa veneajelu Ghentin kanaaleilla sekä kiipeäminen kirkontorniin, josta oli mahtavat näkymät kaupungin ylle. Mutaman tunnin vapaa-aika vietettiin kavereiden kanssa lounastaessa ja vain ympäriinsä kävellessä. Päivän askelmäärä oli kyllä reilusti yli tavoitelukemien. Illemmalla kokoonnuttiin vielä koko ESN-poppoo syömään yhdessä, josta suunnattiin myöhemmin kaikki omiin suuntiimme viettämään iltaa. Meidän porukka suuntasi hostellin kautta läheiseen pubiin istuskelemaan ja maistelemaan belgialaisia oluita. Maassa maan tavalla, eikö niin? Josta tulikin mieleeni, jos käytte Belgiassa, niin maistakaa niitä (kuuluisia) vohveleita, joita löytää joka nurkalta! Taivaallisia! Sunnuntaina kierreltiin vielä hieman ympäriinsä ja puolivahingossa eksyttiin myös Graffiti-kadulle, joka muutamassa matkaoppaassa mainittiinkin käymisen arvoisena paikkana. Sen enempää vinkkejä en Ghentistä osaa antaa, sillä mentiin koko viikonloppu aika fiilispohjalla ja ihmeteltiin asioita sen mukaan, mitä eteen sattui osumaan, haha. Välillä paras tapa tutustua kaupunkiin on vaan rennosti seikkailemalla. Kaupunkina Ghent oli kyllä erittäin ihastuttava ja kaunis! Ja viikonlopussa ehti nähdä ja kokea paljon kaikenlaista.

Tässä kevään aikana suunnitelmissa on vielä ainakin kaksi vierailua Belgian puolelle, mutta eri kaupunkeihin. Täältä Hollannista on niin helppo reissata etelänaapurin puolelle, että täytyyhän siitä ottaa kaikki irti! Pari tuntia junalla tai bussilla, ja lompakkokin kevenee vain kympin verran. Joten, jos jollain on suunnitelmissa viettää Hollannissa aikaa vähän pidempään, niin kannattaa ehdottomasti harkita myös vierailua Belgian puolelle!
  P3160858P3160857 P3170867 P3160855

1 kommentti: