4.3.2019

Reissailua ympäri Hollantia

P2230849 Huh, toistan kyllä itseäni pahemman kerran, mutta mihin aika oikein vierii? Kuukausi vaihtoa jo takanapäin ja tässä on tullut reissattua ympäri Hollantia. Reilu viikko sitten lähdettiin ESN:n järjestämälle reissulle Leideniin. Yllätyksenä matkan varrella tuli myös muutaman tunnin pysähdys Rotterdamissa, joten päivässä tulikin nähtyä kaksi eri kaupunkia. Leiden ja Rotterdam olivat kyllä kuin päivä ja yö arkkitehtuurinsa ja tunnelmansa puolesta. Rotterdam muistutti enemmän suurkaupunkia ja Leiden oli sellainen "perinteisemmän" hollantilaisen kaupungin näköinen kanaaleineen ja vanhempine taloineen. Molemmista kaupungeista ehdittiin nähdä vain pieni vilahdus, joten täytyy varmaan suunnitella uutta reissua jossain kohtaa kevättä. Rotterdamissa käytiin katsastamassa kuvissakin vilahtavat Cube Houset sekä vastapäätä sijaitseva Food market. Pidemmälle ei ehditty, sillä meille oli varattu aika Stroopwafel-työpajaan. Stroopwafelit ovat perinteisiä hollantilaisia herkkuja; vohvelikeksi, jonne tulee väliin karamellimaista täytettä (hollanniksi "stroop"). Näistä on muodostunut mun go to -herkku täällä. Vohveleiden jälkeen laitettiin nokka kohta Leidenia, jossa meitä odotti museovierailu ja pari tuntia vapaa-aikaa, jonka jälkeen kokoonnuttiin koko porukalla syömään perinteistä hollantilaista ruokaa eli lättyjä, joiden sisään on leivottu jotain. Itselläni täytteenä oli juustoa ja tomaattia. 

Viime viikonlopun vietin lähellä Saksan rajaa Enschedessä, jossa ystäväni viettää omaa vaihtokevättään. Vaikka on ollut mahtavaa tutustua viimeisen kuukauden aikana uusiin ihmisiin, niin kolme päivää tutussa seurassa teki todella hyvää. Oli ihanaa vaan päivittää kuulumisia ja viettää aikaa yhdessä. Nyt uusin voimin kohti maaliskuuta ja vaihdon toista kuukautta!
  P2230850P2280853

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti