26.12.2017

Joulunaikaa

PC240635 Noniin, joulu tuli ja joulu meni. Oma joulu meni sukulaisten kanssa täällä mun vanhempien luona. Se on jo joulun perinne ja tuntuu, että perinne, josta en ikinä pysty luopumaan. Mä en ole niitä henkilöitä, jotka pystyy tähän aikaan vuodesta ottamaan äkkilähdön toiselle puolella maailmaa tai varmaan edes toiselle puolelle Suomea. Kotijoulu on minulle se ainoa oikea. Vilinää ja vilskettä on kyllä riittänyt, sillä samassa talossa on pyörinyt kolme pientä lasta ja kolme koiraa. Tämä päivä onkin mennyt akkuja lataillessa ja jouluruokia sulatellessa. Joulun kuntoiluksi riitti minulle se, että vedin serkkuja pulkassa tuolla lumihangessa haha. Onnistuin kuitenkin nappaamaan jonkun jouluflunssan, joten nyt suunnitelmiin kuuluu jatkaa sohvalla pötköttelyä ja voisin vaikka lukea joululahjaksi saamiani kirjoja. Ja totta kai kaappien suklaavarastojen tyhjennys jatkuu vielä pitkään. Täytyy vielä todeta, että tämä kirjoitus taisi kyllä päihittää sen edellisenkin joulu-sanan käytössä haha.
WhatsApp Image 2017-12-26 at 22.19.52PC240655

20.12.2017

It's Beginning to Look a Lot Like Christmas

PB050545 (1) Marraskuu selätetty ja joulukin on ihan kohta jo ovella. Täytyy ihan rehellisesti myöntää, että tämä syksy on ollut hankalin ja uuvuttavin pitkään aikaan, niin koulutöiden osalta kuin muutenkin. Sen takia tämä blogikin on pysynyt aika hiljaisena. Nyt kuitenkin jäljellä enää yksi tentti ja sitten voin vaihtaa ansaitulle vapaalle. Joulunalusajasta en ole ehtinyt nauttia niin paljon kuin olisin alunnut, mutta eiköhän sekin asia tule korjattua joulunpyhinä. Onneksi ollaan ehditty kavereiden kanssa pitää yhteisiä jouluisia illanviettoja ja muutamat pikkujoulutkin on tullut kierrettyä. Hah montakohan kertaa tähänkin postaukseen saan mahdutettua sanan joulu jossain muodossa. Mulla on ensi vuoden puolelle tiedossa jo pari matkaa, keikkareissuja ja paljon hauskoja tapahtumia, joita en malttaisi odottaa! Nyt lomalla ajattelin kehitellä kunnon suunnitelmat kaupunkimatkoille, lukea monta hyvää (ei tentti-)kirjaa ja aloittaa jonkun koukuttavan tv-sarjan. Ja totta kai rentoutua ja nauttia vapaa-ajasta. Oikein ihanaa ja rauhallista joulunaikaa teille kaikille!
PB130654 (1)PB150630 PB260680 PB150637