20.6.2017

Nopeat Kuulumiset

P6060265
Heippa ja hyvää sateista tiistaita kaikille! Työt on vieneet multa viime aikoina niin paljon aikaa ja energiaa, ettei valokuvaamiselle ole jäänyt paljon vapaata tilaa. Sen takia täällä blogissakin postaustahti on aika  verkkainen, mutta en ole halunnut ottaa siitä sen suurempaa stressiä. Mun on pitänyt tulla kirjoittelemaan teille mun viime kesäisestä Kööpenhaminan matkasta ja Coldplayn keikasta, mutta olen onnistunut säilömään kuvat niin hyvään jemmaan etten niitä itsekään enää löydä. Täytyy siis vain jatkaa etsimistä! Tänään mulla on vapaapäivä, jonka ajattelin käyttää vain ja ainoastaan rentoutumiseen! Ensi viikolla onkin sitten luvassa niin paljon kaikkea kivaa, etten malttaisi enää odottaa! Onko teillä muuten tiedossa kivoja juhannussuunnitelmia? Itse olen neljättä kesää putkeen vapaaehtoisesti töissä, sillä en jaksanut suunnitella se suurempia :D Joten juhlikaa te juhannusta minunkin puolestani! 
P6060398

7.6.2017

Planning For Summer

P6060383
Nyt kun itsekin oon jo hetken saanut hengähtää opiskelusta ja keskittää kaikki ajatukseni vaan kesään, niin on tullut paljon pohdittua sitä, mitä haluaisinkaan tänä kesänä tehdä. Suurimmilta osin mun kesäni vierähtää töiden parissa, mutta onneksi on kyseessä vanha tuttu työpaikka, jonne on taas talven jäljiltä ollut mukava palata. Töiden lisäksi haluaisin kyllä yrittää ottaa kaiken irti ajasta rakkassa kotikaupungissa. Onhan Tampereellakin vaikka minkälaista kesätekemistä! Listalla on ainakin minigolffaus, kävely Pyynikillä ja kahvipaussi Pyynikin näkötornilla, kuvausreissu Arboretumiin, paljon terasseja ja peli-iltoja, kävelyretki uusissa maisemissa ilman päämäärää, jätskit  Laukontorilla ja paljon paljon muuta. Tähän kun lisää vielä muutaman reissun muihin kaupunkeihin, niin kesä alkaa kuulostaan mun korvaan aika hyvältä! Hirveästi erikoisuutta en kaipaakaan, sillä mielelläni vaan latailen akkuja. Toivotaan vielä, että saadaan runsaasti lisää ihania lämpöisiä päiviä! 
P6060399 P6060382 P6060378 P6060264 P6060381 P6060334

2.6.2017

Kesän alku

P5250031
Noniin nyt on munkin kesä"loma" alkanut! Fuksivuosi ja samalla ensimmäinen vuosi vaasalaisena on pulkassa! Ja fiilikset on kuluneen vuoden suhteen aivan äärettömän onnelliset. Vielä syksyllä, kun yliopisto oli vasta alkamassa ja sitä jännitti, että saanko kavereita ja miltä Vaasa kaupunkina tuntuu, en todellakaan osannut odottaa tätä. Vuoden aikana ehti tutustua aivan uskomattoman ihaniin ihmisiin, joista on tullut mulle todella läheisiä. Vaikka nyt aionkin nauttia täysin siemauksin kesästä, töistä ja Tampereesta, en malta odottaa ensi syksyä, sillä tiedän, että siitä tulee vähintäänkin yhtä mahtava kuin edeltäjästään. Joten kiitos Vaasa!

Päätettiin kavereiden kanssa viime viikolla juhlia kesän alkua, kaverin kandin valmistumista ja sitä, että pitkästä aikaa saatiin taas koko porukka kasaan. Oli niin ihanaa jakaa kuulumisia kasvotusten ja vain viettää aikaa yhdessä. Lukiossa nähtiin lähes päivittäin, mutta nyt kun kaikkien tiet on vieneet eri puolille Eurooppaa, niin yhteistä aikaa osaa arvostaa eri tavalla!
Tästä tuli nyt kunnon imelä postaus siitä, kuinka ihania ihmisiä mulla on ympärilläni, mutta elämä on just nyt aika kivaa! <3

Huomenna onkin sitten aika juhlia ylioppinutta pikkuveljeä! Onnea vielä kaikille muille ylioppilaille ja ammattiin valmistuneille!
P5250032 P5250039 P5250037 P5250029 P5250042 P5250051

16.5.2017

3 X outfit inspiration

Näyttökuva 2017-05-15 kello 22.05.11
Nyt kun en ole ehtinyt edes vilkaisemaan kameraan päin pitkään aikaan, niin päätin turvautua tuttuihin ja turvallisiin kollaaseihin! Itse ainakin tykkään katsella näitä muiden blogeista ja totta kai näiden kasaaminenkin on hauskaa puuhaa! Pääse yhdistelemään sellaisia asuja kuin haluaa, vaikka ihan kaikkia vaatekappaleita ei itse omistaisikaan. Tämä ensimmäinen asu on aika tyypillistä mun tyyliä. Tykkään pukeutua mustaan ja valkoiseen ja yhdistellä niitä aika klassisella mutta rennolla tavalla. Samoin farkkutakki on mun vaatekaapin vakiovaruste. Varsinkin tänä keväänä oon ollut aivan super innoissani kaikenlaisista löysemmistä housuista ja en malta odottaa, että noi ilmat vielä vähän tosta lämpenee, niin saan koko housukokoelmani taas käyttöön!
Näyttökuva 2017-05-15 kello 22.26.29





























Tästä toisesta asusta tuli jotenkin aivan mun lemppari! Löysin noi housut ihan sattumalta sellaillessani nettiä ja rakastuin niihin tulisesti. Omistan kyllä itse mom-jeansit, mutta jokin tuossa kukkakirjailussa vei mun sydämen. Tää asu on ehkä hieman erilainen kuin mitä yleensä laitan päälleni, mutta ehkä se juuri siksi iski niin lujaa.

Näyttökuva 2017-05-16 kello 20.48.15
























Ja sitten viimeisenä muttei vähäisimpänä, täytyihän sitä sisällyttää yksi hameen sisältävä asu. En ennen ollut hametyttöjä ollenkaan, mutta viime kesänä lämpenin niille oikein urakalla. Omistan juuri kollaasistakin löytyvän a-linjaisen nappihameen kolmessa eri värissä, ja jokainen aivan yhtä rakas! Olen myös aivan vannoutunut tennarien käyttäjä, ne löytyvät jalasta lähes poikkeuksetta kesät talvet ja niin farkkujen kuin hameidenkin kanssa. 

Toivottavasti te tykkäsitte tämän tyylisestä postauksesta ja saitte kenties itsekin inpiraatiota pukeutumiseen!

3.5.2017

Keväinen Tukholma

P4150084 Anteeksi mulla on ollut kunnon radiohiljaisuus taas täällä blogin puolella, mutta huh millaiset pari viikkoa. Tekemistä on kyllä riittänyt vaikka millä mitalla ja välillä tuntuu ettei tunnit riitä päivässä. Mutta nyt ajattelin tulla jakamaan teille näitä kuvia meidän Tukholman reissusta. 

Lähdettiin tosiaan pääsiäisenä päiväristeilylle Tukholmaan arkea pakoon. Oli mukava päästä käymään pikaisesti taas Ruotsin puolella ja kierrellä rauhassa kauppoja ja katuja. Vaikka hieman tunnelmaa varjostivat viikkoa aiemmin sattuneet tapahtumat, oli ihana huomata kuinka sankoin joukoin ihmisiä liikkuin ulkona. Meidän onneksemme lauantaille osui aivan ihana keväinen keli ja päästiin ihastelemaan aurinkoista Tukholmaa ja kirsikkapuiden kukkia! Vaikka reissu oli pikainen, niin siihen oli hyvä päättää oma pääsiäisloma. 

Näin vapun jäljiltä tuntuu, että on itse jo ihan kesälomafiiliksissä, vaikka vielä on kursseja ja tenttejä hoidettavana ennen kesän alkua. Nyt täytyykin palata vielä näppäilemään viimeiset tekstin wordiin ennen kuin suljen koneen tältä illalta. Ihanan aurinkoista loppuiltaa kaikille! P4150064 P4150128 P4150090 P4150072 (1) P4150127

21.4.2017

Puhelimesta

Näyttökuva 2017-04-21 kello 19.00.52
Nyt vuorossa taas hieman puhelinkuvia! Kuten jo edellisessä samanmoisessa postauksessa mainitsin, puhelimella tulee räpsittyä kuvia lähes joka päivä. Osa näistäkin on kyllä jo reilun kuukauden vanhoja, mutta ei anneta sen häiritä. Maaliskuun yksi ehdottomista kohokohdista oli Bastillen keikka Helsingin Jäähallissa. Päädyttiin sattumalta keskelle yleisöä rakennetun pienoislavan reunalle ja aina välillä saikin keikkaa seurata aivan uskomattomilta paikoilta! Muita kohokohtia ovat olleet ihana viikonloppu kun sain vieraita Vaasaan, kaikki opiskelijatapahtumat ja päiväristeily Tukholmaan (josta tulossa postausta myöhemmin). Jos haluatte seurata reaaliajassa näitä mun puhelinräpsyjäni, niin mut löytää Instagramista nimimerkillä @sannimatilda. Kaikki kiinnostuneet vaan klikkaamaan seuraa-nappulaa! 
Näyttökuva 2017-04-21 kello 19.01.20

16.4.2017

Nopea Reissu Helsinkiin

P4120052
Huh nyt on tullut reissattua muutama päivä kyllä sinne ja tänne. Huomenna täytyy hypätä vielä viidennen kerran junan kyytiin viikon sisään, mutta sitten saa onneksi olla edes muutaman päivän yhdessä kaupungissa aloillaan. Tämä mennyt viikko on ollut tosi tapahtumarikas, mutta eipä se seuraava kuukausikaan mitään kotona istuskelua tule olemaan. Heikompaa jo hirvittää varsinkin toi tuleva reissaus Tampere-Vaasa välillä, mutta ehtiihän sitä myöhemminkin istuskella. Otetaan tästä kaikesta ilo irti! Keskiviikkona tosiaan otin suunnaksi Helsingin ja meidän ainejärjestön järjestämän excurison. Käytiin kahden päivän aikana vierailemassa neljässä eri paikassa kuuntelemassa erilaisia näkemyksiä viestinnän suhteen ja vastaanottamassa hieman vinkkejä työelämään nähden. Kaikki vierailut olivat todella mielenkiintosia ja nyt on jotenkin super inspiroitunut olo kaikesta. Se on ihana tunne kun haluaisi vaan koko ajan oppia uutta ja tuottaa kaikenlaista sisältöä! Oon kyllä niin oikealla alalla. Kuvailin vielä Helsingissä olessani pieniä videopätkiä, joista toivottavasti saan jonkinnäköisen kokonaisuuden kasattua tänne bloginkin puolelle! 

Hyvää pääsiäistä kaikille! 
P4120060 P4120056 P4120041 P4120053