6.1.2018

Vuosi paketissa

kollaasi1 kollaasi2 kollaasi3 2017, olipa vuosi. Yhden vuoden aikana ehti tapahtua niin paljon asioita. Tuntuu kuin viime talvesta olisi jo ikuisuus, sillä tähän väliin on mahtunut kaikenlaista. No, mitä kaikkea vuoteen 2017 sitten oikein kuului; 

Matkustusta niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Viime vuoden aikana reissut eivät ulottuneet Tallinnaa ja Tukholmaa pidemmälle, mutta tänä vuonna sekin asia korjataan. Näissä kahdessa kaupungissa on kuitenkin aina välillä ihana käydä ottamassa etäisyyttä arkeen ja katselemassa uusia ympäristöjä. Suomessa tuli käytyä niin Rovaniemellä, Porvoossa kuin Helsingissäkin. 
Ensimmäinen tatuointini. Pitkän pohdinnan ja rohkeuden keräämisen jälkeen, varattiin ystävän kanssa tatuointiaika. Nyt kylkeä koristaa itselle rakas tatuointi, josta en voisi olla tyytyväisempi.
Neljäs huvipuistokesä. Oon onnellinen siitä, että mulla on ollut viimeisen neljän vuoden ajan maailman paras kesätyöpaikka, jossa viihtyy vuodesta toiseen. Mun kesään on aina kuulunut paljon töitä, kavereita ja hauskanpitoa. 
Keikkoja. Rakastan keikoilla käyntiä! Viime vuonna keikkareissuihin kuului ainakin Bastille, Hurts, Robbie Williams, The Weeknd sekä Pasan, Kauriinmetsästäjien ja Gasellien yhteiskeikka.
Opiskelua ja opiskelijabileitä. Viime vuoteen kuului niin fuksivuoden päätös kuin toisen vuoden aloitus. Ensimmäisen opiskelijavapun vietin lähes kokonaan töissä, mutta haalareita ehti käyttää loppuvuoden aikana ihan riittämiin. Parasta on ollut kuitenkin huomata, kuinka on päätynyt juuri itselle oikealle alalle. 
Ystäviä. Jos jokin on tehnyt tästä vuodesta mahtavan, niin se on kaikki ihmiset mun elämässä. Uudet ja vanhat ystävät, työkaverit, opiskelukaverit ja uudet tuttavuudet. Näiden ihmisten kanssa on saanut kokea vaikka mitä. 

2017 oli samaan aikaan upea mutta paikoin myös haastava. Kaiken kaikkiaan, näin taaksepäin katsoessa, vuosi oli todella kokemusrikas. Toivottavasti vuodesta 2018 tulee vähintäänkin yhtä hyvä! Nyt on jo ainakin tiedossa paljon ihania suunnitelmia ja uusia seikkailuja. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti