9.4.2019

Tulppaaneja ja juustoa

P3300814
Olisinko oikeasti viettänyt kevättä Hollannissa, jos en olisi käynyt seikkailemassa puistossa, joka on täynnä tulppaaneja? Maaliskuun lopussa tehtiin ESN:n kanssa päiväreissu Keukenhofiin, joka on siis Lissen kunnassa sijaitseva puisto, joka on täynnä erilaisia kukkia ja puita. Se on turisteille auki maaliskuusta toukokuuhun.  Ja turisteja riitti. Ehkä myös auringonpaisteella ja 20 asteen lämpötilalla oli jotain tekemistä sen kanssa haha. Kaiken kaikkiaan puisto oli todella ihana, vaikka ihan kaikki kukat eivät olleetkaan täydessä kukoistuksessaan. Joten, jos satutte Hollantiin maalis-toukokuussa ja pidätte kukista, niin voin suositella vierailua Keukenhofissa! Omat eväät tosin kannattaa pakata mukaan, koska kuten arvata saattaa, hinnat ovat turistikohteen mukaiset. 

Muutaman tunnin kukkien seassa seikkailun jälkeen, suuntasimme kohti Goudaa, juuston luvattua kaupunkia. Kuten nimestä saattaa arvata, Gouda-juusto on täältä kotoisin. Kuten ilmeisesti jo aiemmin mainitsemani Stroopwafelit. Saavuttiin Goudaan ehkä hieman liian myöhään, sillä kaikki paikat olivat jo menossa kiinni. Pieni kaupunki oli nopeasti kävelty läpi ja lopulta löydettiin yksi mukavan oloinen kahvila, joka oli vielä auki. Istuttiin siellä sitten pari tuntia ja odotettiin, että mentiin koko ESN-porukalla syömään perinteisiä hollantilaisia pannukakkuja. Olihan se Gouda siis ihan söpön oloinen kaupunki, mutta totta puhuen kerran vierailu riitti kyllä oikein hyvin. 

Vaihdon puoliväli alkaa nyt häämöttää ja veikkaan, että huhtikuu tulee vain hujahtamaan ohi. Mulla oli täällä viime viikolla vierailemssa rakkaita ystäviä Vaasasta, nyt vietän lomaa yliopistolta ja  seuraavaksi on tarkoituksena lähteä reissaamaan muutaman ystävän kanssa, jotka viettävät kanssa omaa vaihtoaan, tosin Tanskassa. Reissun jälkeen alkavatkin jälleen kurssit, mutta kauan ei arkea ehdi viettää, ennen kuin on aika juhlia hollantilaista juhlapyhää King's Dayta. Mutta näistä kaikista enemmän sitten myöhemmin.

P3300817 P3300803 IMG_1791-2 P3300811 P3300819 P3300822

27.3.2019

Viikonloppureissu Ghentiin

P3160861 Palataanpa noin parin viikon takaisiin tunnelmiin, kun lähdetiin ESN-reissulle Ghentiin, Belgiaan. Saavuttiin perille perjantai-iltana ja kun oltiin saatu asetuttua hostelliin, niin kokoonnuttiin porukalla alakerran baariin, josta suunattiin ESN-Belgian järjestämiin bileisiin. Lauantaina meille olikin sitten luvassa veneajelu Ghentin kanaaleilla sekä kiipeäminen kirkontorniin, josta oli mahtavat näkymät kaupungin ylle. Mutaman tunnin vapaa-aika vietettiin kavereiden kanssa lounastaessa ja vain ympäriinsä kävellessä. Päivän askelmäärä oli kyllä reilusti yli tavoitelukemien. Illemmalla kokoonnuttiin vielä koko ESN-poppoo syömään yhdessä, josta suunnattiin myöhemmin kaikki omiin suuntiimme viettämään iltaa. Meidän porukka suuntasi hostellin kautta läheiseen pubiin istuskelemaan ja maistelemaan belgialaisia oluita. Maassa maan tavalla, eikö niin? Josta tulikin mieleeni, jos käytte Belgiassa, niin maistakaa niitä (kuuluisia) vohveleita, joita löytää joka nurkalta! Taivaallisia! Sunnuntaina kierreltiin vielä hieman ympäriinsä ja puolivahingossa eksyttiin myös Graffiti-kadulle, joka muutamassa matkaoppaassa mainittiinkin käymisen arvoisena paikkana. Sen enempää vinkkejä en Ghentistä osaa antaa, sillä mentiin koko viikonloppu aika fiilispohjalla ja ihmeteltiin asioita sen mukaan, mitä eteen sattui osumaan, haha. Välillä paras tapa tutustua kaupunkiin on vaan rennosti seikkailemalla. Kaupunkina Ghent oli kyllä erittäin ihastuttava ja kaunis! Ja viikonlopussa ehti nähdä ja kokea paljon kaikenlaista.

Tässä kevään aikana suunnitelmissa on vielä ainakin kaksi vierailua Belgian puolelle, mutta eri kaupunkeihin. Täältä Hollannista on niin helppo reissata etelänaapurin puolelle, että täytyyhän siitä ottaa kaikki irti! Pari tuntia junalla tai bussilla, ja lompakkokin kevenee vain kympin verran. Joten, jos jollain on suunnitelmissa viettää Hollannissa aikaa vähän pidempään, niin kannattaa ehdottomasti harkita myös vierailua Belgian puolelle!
  P3160858P3160857 P3170867 P3160855

18.3.2019

Kaikki kunnossa

Tänään on ollut kyllä aika raskas päivä. Palasin eilen illalla viikonloppureissulta Belgiasta ja odotin jo hieman normaaliin arkeen palaamista. Normaalia arkea saa näköjään odottaa vielä ainakin päivän verran. Hyppäsin aamulla pyörän selkään ja lähdin luentoa kohti. Luennolla sitten puhelimeeni alkoi virrata viestejä huolestuneilta kavereilta ja perheenjäseniltä ja uutiset täyttyivät ilmoituksista, että Utrecthissa on ollut ampumisvälikohtaus ja tekijä on vapaalla. Siinä sitten pohdittiin luokan kanssa, että onko turvallista lähteä kotiin vai mitä ihmettä tapahtuu. Lopulta yliopisto laitettiin muutamaksi tunniksi lockdowniin, eli ulos eikä sisään ei päässyt kukaan. Siellä sitten odoteltiin, kunnes ihmisiä alettiin päästää omalla vastuulla ulos ja saatiin kulkea rakennuksesta toiseen. Osa lähti kotiin, mutta minä sekä suurin osa luokasta jäätiin vielä odottamaan lisää uutisia. Puoli viiden aikoihin, eli viisi tuntia välikohtauksen jälkeen, poliisi vihdoin ilmoitti, että kaikki voivat palata kotiin. Onneksi olin pyörällä liikenteessä, sillä julkinen liikenne oli pysäytetty kokonaan ja takseja oli erittäin hankala saada. Kämppis oli ollut myös jumissa yliopistolla, joten pystyttiin pyöräillä samaa matkaa kotiin. Kotona odotti onneksi kavereiden yllätyksenä lähettämä ruisleipä, joka piristi kyllä mieltä. Aivan kamala, että itselle jo niin tärkeässä kaupungissa tapahtuu jotain tällaista ja vaihtoaikaa varjostaa huoli. Ei kuitenkaan voi liiaksi pysähtyä miettimään, vaan elämä jatkuu. Nyt ajattelin loppupäivän katsoa netflixiä ja aloittaa arjen uudestaan sitten huomenna!

12.3.2019

Havaintoja Hollannista

Nyt kun vaihtoa on kulunut puolitoista kuukautta, olen hyvin ehtinyt tutkailla hollantilaista kulttuuria ja tehdä omia havaintojani. Hollantilainen ja suomalainen kulttuuri ovat loppujen lopuksi aika lähellä toisiaan, joten mitään sen suurempia kulttuurishokkeja en ole täällä kokenut. Lähinnä sellaiset pienet asiat (kuten vesihanat, joissa kylmää ja kuuma vettä ei säädetä eri nupeista, tai kunnollinen talojen eristys), joita on pitänyt niin itsestäänselvyyksinä Suomessa ja jotka ovat täällä eri tavalla, ovat välillä hiertäneet eniten. Mutta kaikkeen tottuu ja elo on kaiken kaikkiaan täällä kuitenkin tosi helppoa. Tässä kuitenkin muutama havainto Hollannista.

havaintojahollannista
1. Lounaaksi syödään leipää ja strösseli on normaali asia laittaa leivän päälle
Hollantilaisten perus lounas on leipää jossain sen muodossa. Kaduilla on kioskeja ja ruokakärryjä, joista voi ostaa sämpylöitä mukaan, lounalistoilta löytyy aina kattava valikoima otsikon "tosti" alta ja moni opiskelija kaivaa luentojen tauoilla laukustaan leipäpussin ja jotain levitettä. Opiskelijalle, joka on tottunut syömään parin euron opiskelijalounaan yliopistolla tähän on ollut vähän vaikea tottua, ja monesti vieläkin kannan mukanani vain pientä välipalaa ja syön kunnon ruuan sitten kotona myöhemmin. 
Ihmestystä on myös herättänyt hollantilaisten tapa laittaa strösseleitä leivän päälle. Kyllä, luitte oikein, strösseleitä. Tai niinkuin hollannissa sanotaan "hagelslag". Näitä löytyy kaupoista jokaisessa muodossa ja värissä ja pakkauskoossa. Itsekin on tullut tätä mielenkiintoista välipalaa kokeiltua, ja täytyy sanoa, että en usko, että tämä tapa tulee seuraamaan minua Suomeen asti, vaikka pahimman makeanhimon sillä saakin taltutettua. 

2. Pullojen palauttaminen on pyhä mahdottomuus
Ensimmäisen kerran törmäsin tähän ongelmaan, kun olin kaverini luona Enschedessä. Sunnuntaina piti lähteä palauttamaan edellisen illan illanistujaisten pulloja, ja niitä oli kertynyt eri ihmisten kautta luonnollisesti eri kaupoista. Käveltiin lähimpään Jumboon, jossa tiedettiin olevan pullonpalautusautomaatti ja ajateltiin palauttavamme kaikki pullot helposti sinne. Noh, ei se mennyt sitten ihan niin. Kone hyväksyi ehkä 10% pulloistamme ja loput palautti takaisin meille. Ajateltiin, että ehkä kone hyväksyy vain siitä kaupasta ostetut pullot, joten suuntasimme seuraavaan kauppaan, jossa meitä odotti samanlainen kohtalo. Lopulta löysimme lasinkeräyspisteen, jonne saatiin heitettyä loputkin pullot, mutta tähän seikkailuun saatiin kulutettua helposti reilu tunti. Muiden vaihtareiden kanssa jutellessa on ilmennyt sama homma, ja ilmeisesti koneet hyväksyvät vain tietynlaisia pulloja, ja muut täytyy palauttaa suosilla lasinkeräyspisteeseen. Noh, seuraavalla kerralla viisaampana liikenteeseen.

3. Pyöräilijät on etusijalla, aina ja kaikkialla
Täällä panostetaan todella hyvin pyöräteihin ja niiden kuntoon, joka ei ehkä tule yllätyksenä maassa, jossa pyöriä on enemmän kuin kansalaisia. Kävelyteille saattaa välillä juuri ja juuri mahtua yksi ihminen kävelemään, kun pyöräteille mahtuu mukavasti kaksi ajelijaa rinnakkain. Tämänkin takia koitan parhaani mukaan totuttautua pyörään ensisijaisena kulkuvälineenä, sillä se on tehty niin helpoksi ja vaivattomaksi täällä. Pyörille löytyy myös parkkeja ja telineitä joka nurkan takaa. Suomessa on tottunut parkkihalleihin, niin täällä törmää pyöräparkkeihin. Tosin se pyörien paljous saa hieman heikottamaan haha.

4. Hollantilaiset puhuvat todella hyvää englantia
Itse osaan hollanniksi jo perus tervehdykset sekä kiitokset ja alan ymmärtää muutamia sanoja sieltä täältä - tulee erittäin hyödylliseksi esimerkiksi ravintoloissa ja kaupoissa ruokalistoja sekä tuoteselosteita tavatessa. Oma puutteellinen hollannin taitoni ei täällä kuitenkaan ole mikään ongelma, sillä hollantilaiset puhuvat keskimäärin todella hyvää englantia. Monesti voisin luulla varsinkin monia nuoria ihan natiivipuhujiksi. Myös yliopistolta löytyi todella monipuolinen valikoima englanninkielisiä kursseja ja kaupungilta löytyy varmasti jotain englanninkielisiä tapahtumia. Hollantilaiset itsekin sanovat olevansa varsinkin nykyään todella kansainvälisiä ja toivottavat mielellään tervetulleeksi ihmisiä ympäri maailmaa opiskelemaan ja työskentelemään. 

5. Säätila voi vaihtua hetkessä ja tuuli vetää vertoja Vaasalle
Meren rannalla asuessa on tottunut siihen, että säätila osaa olla arvaamaton ja tuuli puhaltaa parhaimmillaan muutaman tahattoman sivuaskeleen kävelyyn. Mutta ai että, täällä vedetään vertoja jo Vaasallekin. Tunnin sisään voi parhaimmillaan todistaa auringonpaisteen, myrskytuuleen ja kaatosateen, ja sitten kierto alkaa alusta. Joten älkää olko niinkuin minä ja unohtako pakata sadetakkia mukaan lähtiessänne Suomesta. Se on ensimmäinen asia, joka pakkauslistaan kannattaa kirjoittaa. Kotoa lähtiessä kannattaa myös ottaa mukaan sekä aurinkolasit että sateenvarjo ja pyöräillessä saa työskennellä välillä aika kovaa vastatuulta vastaan. Ja jotenkin kummasti se on aina vastatuuli ihan sama mihin suuntaan polkee. 

6. Visa ja Mastercard eivät aina pelaa ja cash is not always the king
Tiesin jo ennen tänne lähtöä, että Visa, MasterCard ja muut meille suomalaisille tutut kortit eivät välttämättä toimi Hollannissa ihan jokaisessa kaupassa. Syynä se, että hollantilaiset korttikoneet saattavat mieltää ne kaikki luottokorteiksi, ja täällä pelaavat vain pankkikortit. Olen kuitenkin MasterCardilla pärjännyt yllättävän hyvin ja vain muutaman kerran on tullut eteen tilanne, jolloin kone ei ole suostunut korttia lukemaan. Tämän vuoksi on ollut hyvä kantaa mukana aina jonkin verran käteistä. Kuitenkaan esimerkiksi monet ravintolat eivät hyväksy käteistä, jolloin ollaan aina vähän jännän äärellä, että meneekö se korttimaksu tällä kertaa läpi. Ikäviltä tilanteilta ollaan kuitenkin vältytty, ja aina on joukossa joku, jolla joko toimii kortti tai löytyy sopivasti käteistä.  Vinkkinä myös, että busseissa ei pysty ostamaan lippua käteisellä, vaan maksu tarvitsee suorittaa kortilla. Onneksi bussit hyväksyvät myös ainakin Masterin. Orientaatiopäivillä meille kerrottiin myös, että täällä pystyy helposti avaamaan hollantilaisen pankkitilin ja näin saamaan Maestro-kortin, joka on täällä se päämaksuväline. Itse tätä ei ainakaan ole tarvinnut tehdä!

Ihmetyksen aiheita on siis riittänyt, mutta puolitoista kuukautta on kulunut aivan siivillä ja Utrechtista on tullut nopeasti itselle kotoisa kaupunki, jossa viihtyy päivästä toiseen. Onnitellut vielä jokaiselle, joka jaksoi kahlata tämän kirjoituksen loppuun asti, sillä tekstiä näköjään pukkasi vähän enemmän. Muistan kuitenkin itse etsineeni ennen vaihtoon lähtöä mahdollisimman paljon tietoa tulevasta kohdemaastani, joten toivottavasti tästä on apua edes jollekin Hollantiin lähtöä suunnittelevalle :)

4.3.2019

Reissailua ympäri Hollantia

P2230849 Huh, toistan kyllä itseäni pahemman kerran, mutta mihin aika oikein vierii? Kuukausi vaihtoa jo takanapäin ja tässä on tullut reissattua ympäri Hollantia. Reilu viikko sitten lähdettiin ESN:n järjestämälle reissulle Leideniin. Yllätyksenä matkan varrella tuli myös muutaman tunnin pysähdys Rotterdamissa, joten päivässä tulikin nähtyä kaksi eri kaupunkia. Leiden ja Rotterdam olivat kyllä kuin päivä ja yö arkkitehtuurinsa ja tunnelmansa puolesta. Rotterdam muistutti enemmän suurkaupunkia ja Leiden oli sellainen "perinteisemmän" hollantilaisen kaupungin näköinen kanaaleineen ja vanhempine taloineen. Molemmista kaupungeista ehdittiin nähdä vain pieni vilahdus, joten täytyy varmaan suunnitella uutta reissua jossain kohtaa kevättä. Rotterdamissa käytiin katsastamassa kuvissakin vilahtavat Cube Houset sekä vastapäätä sijaitseva Food market. Pidemmälle ei ehditty, sillä meille oli varattu aika Stroopwafel-työpajaan. Stroopwafelit ovat perinteisiä hollantilaisia herkkuja; vohvelikeksi, jonne tulee väliin karamellimaista täytettä (hollanniksi "stroop"). Näistä on muodostunut mun go to -herkku täällä. Vohveleiden jälkeen laitettiin nokka kohta Leidenia, jossa meitä odotti museovierailu ja pari tuntia vapaa-aikaa, jonka jälkeen kokoonnuttiin koko porukalla syömään perinteistä hollantilaista ruokaa eli lättyjä, joiden sisään on leivottu jotain. Itselläni täytteenä oli juustoa ja tomaattia. 

Viime viikonlopun vietin lähellä Saksan rajaa Enschedessä, jossa ystäväni viettää omaa vaihtokevättään. Vaikka on ollut mahtavaa tutustua viimeisen kuukauden aikana uusiin ihmisiin, niin kolme päivää tutussa seurassa teki todella hyvää. Oli ihanaa vaan päivittää kuulumisia ja viettää aikaa yhdessä. Nyt uusin voimin kohti maaliskuuta ja vaihdon toista kuukautta!
  P2230850P2280853

18.2.2019

Brunsseja ja pyöriä

Päivät kuluu todella nopeasti, ja vaikka takana on vasta vähän reilut pari viikkoa, niin tuntuu, että olisin ollut täällä jo pari kuukautta. Tekemistä riittää joka päivälle ja kalenteri alkaa täyttyä kevään osalta aika nopeasti. Aluksi ajattelin, että viisi kuukauttahan on pitkä aika, mutta nyt alan jo miettiä, että miten ehdin tehdä kaiken mitä haluan! Viimeisen viikon aikana olen huomannut, että alan selvästi jo sopeutua tänne ja ylipäätään tottunut ajatukseen, että Utrecht on nyt kotikaupunkina tämän kevään. Kadut alkavat olla jo tuttuja, kurssit ovat täydessä vauhdissa ja koko ajan tutustuu mahtaviin ihmisiin. Oma kaveriporukkakin alkaa jo pikku hiljaa muodostua, joka tuo sitä omaa tukea ja turvaa. Ja mikä parasta, uudet kaverit ovat yhtä innoissaan brunsseista ja museoista kuin minä! Eli seuraa näihin aktiviteetteihin varmasti löytyy. Juuri eilen naureskelin, että mulle ei täällä selvästi ole suurimpana prioriteettina tutustua Utrechtin yöelämään, vaan löytää kaupungin paras brunssipaikka. Ja yhdessä kuvassa vilahtava Frenchie Café todellakin ansaitsee kunniamaininnan! Ajattelin, että voisin myöhemmin keväällä esitellä vähän enemmän Utrechtin ravintola- ja kahvilatarjontaa, sekä muitakin vinkkejä kaupunkiin matkaavalle. Tällä hetkellä oma tietämys on vielä aika alhaisella tasolla, kuten arvata saattaa. 
jeejee2
Ehdittiin viikko sitten poiketa muutaman tytön kanssa Amsterdamissa. Hypättiin luennon jälkeen junaan ja puolen tunnin päästä oltiinkin jo Amsterdamin keskustassa. Juna suuntaansa maksaa kahdeksan euroa, eli ei siis mitenkään huono diili. Kevään mittaan tulee varmasti tehtyä useampikin visiitti Amsterdamiin, sillä matka on niin helppo. Tällä kertaa vaan kävelimme ympäriinsä ja kävimme syömässä. Tulevaisuutta varten meillä on ylhäällä jo muutama potentiaalinen ravintola sekä lista museoista, joissa haluamme vierailla. Tuli käveltyä myös kuuluisan Red Light Districtin läpi, mutta keskellä päivää paikka ei kovinkaan vahvasti eronnut muistakaan kaduista. Yritysten ja hotellien tarjonta oli vaan hieman erilaista. 

P2080847

Ainiin! Nyt on pyöräkin hankittuna, eli olen askeleen lähempänä hollantilaiseksi muuttumista.Vaikka aluksi vähän arastelinkin pyörän hankkimista ja liikenteen joukkoon sukeltamista, niin nyt se ensimmäinen askel on otettu! Tänne on tullut täysi kevät ja auringon paistaessa pyöräily on itse asiassa ihan hauskaa. Tavoitteena onkin saada pyörästä itselleni se luonnollinen ensimmäinen valinta kulkemisen suhteen ja jos ei muuta, niin Suomeen palatessa reisilihakset ovat ainakin saaneet kovan treenin. Mutta jos jotain olen oppinut, niin kääntymisen osoitus kädellä on yhtä tärkeää kuin vilkun käyttäminen ajaessa. Muuten ollaan helposti renkaat solmussa. Omalle kohdalle ei onneksi vielä ole haavereita sattunut, mutta täytyy sanoa, ettei liittyminen risteyksestä pyörämassan joukkoon tai vaihtoehtoisesti pyörämassasta poistuminen, ole aina ihan helppoa
jeejee

6.2.2019

Terveiset sateisesta Utrechtista!

Täällä on tullut oleiltua nyt vähän alle viikko ja pää on aivan pyörällä kaikesta uudesta. Alan pikku hiljaa hahmottaa kaupungin keskustaa ja muihin vaihtareihin on tullut tutustuttua yliopiston orientaatioissa. Kaiken kaikkiaan kuva kaupungista on tällä hetkellä todella positiivinen, vaikka pieni koti-ikävä iskee aina välillä. Vaikka viihdynkin täällä hyvin, niin se oman tukiverkon puuttuminen tuntuu välillä vähän haastavalta. Onneksi tulevalle viikolle on luvassa paljon erilaisia tapahtumia ja esimerkiksi ESN introduction -tapahtumat sekä BuddyGoDutch-ilta. Siellä on tarkoituksena löytää kansainvälisille opiskelijoille oma hollantilainen "buddy", jonka kanssa voi tutustua kaupunkiin, viettää aikaa ja käydä yhdessä järjestön tapahtumissa. Kuulostaa siis ihan mielenkiintoiselta. Täällä tutustuu melkein joka päivä uusiin ihmisiin, joten eiköhän se oma tukiverkko tule tännekin rakennettua pika puoliin.


En ole kuitenkaan vielä ihan täys hollantilainen, sillä oma pyörä uupuu! Täällä on palvelu nimeltään Swapfiets, jonka kautta pystyy vuokraamaan pyörän vain 12:lla eurolla kuussa, joten tämä on aivan täydellinen henkilölle, jonka tarkoitus on oleilla täällä vain muutama kuukausi. Ei tarvitse miettiä pyörän ostamista tai sen myymistä vaihdon jälkeen. Vielä kun vaan uskaltaisin lähteä polkemaan tuonne ammattilaisten joukkoon tien tukkeeksi. Täällä ei todellakaan ole vauhdista puutetta ja hollantilaiset lapsista vanhuksiin pyöräilevät ihan kaikkialle, säästä ja kantamuksista riippumatta. Onneksi bussit ovat todella helppoja ja yksinkertaisia, joten pärjään niille siihen saakka, kunnes kerään tarpeeksi rohkeutta lähteä seikkailemaan pyöräteille. Kyllähän sekin täyty kokea! Ehkä sitten, kun pahimmat sateet lakkaavat. Vaikka tosi hollantilainenhan ei sateesta piittaa.

Tänään on ollut pitkä, mutta ihan mukava päivä. Aamulla suuntasin kaupungintalolle rekisteröitymään kaupungin asukkaaksi. Jokaisen, joka viipyy Utrechtissa pidempään kuin neljä kuukautta, on pakko tehdä tämä. Koko prosessi oli onneksi todella helppo ja siihen taisi mennä yhteensä viisitoista minuuttia. Tämän jälkeen etsiskelin mukavan kahvilan, johon menin opiskelemaan ennen luennon alkamista. Täällä on aika kova tahti ja opiskelijoilta odotetaan paljon ja tehtävää riittää. Illalla käytiin vielä muutaman vaihtaritytön kanssa syömässä.  Nyt olen sen verran väsynyt, että taidan lukea muutaman sivun seuraavalle luennolle ja painua sen jälkeen pehkuihin.